Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

https://dynasty.haapavesi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2020/155

Ympäristönsuojelulainen mukainen päätös, hakijana Kanteleen Voima Oy, PSAVI/2770/2018

Aluehallintovirasto on myöntänyt Kanteleen Voima Oy:lle ympäristöluvan pääosin hakemuksen mukaiseen ja laajuiseen Haapaveden biojalostamon toimintaan sekä käsiteltyjen jätevesien johtamiseen purkuputkella Pyhäjokeen Haapajärven alapuolella. Samalla on myönnetty oikeus aloittaa biojalostamon toiminta lupapäätöksen mukaisesti lupamääräyksiä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta sekä määrätty yhtiö asettamaan ennen toiminnan aloittamista 300 000 euron suuruinen vakuus.

Oheisina liitteinä ovat Pohjois-Suomen aluehallintoviraston antamat kuulutus, päätös ja päätöksen liitteet tähän aiheeseen liittyen. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston muutoksenhaku on ohjeistettu päätöksen lopussa.

Kaikki liitteinä olevat asiakirjat ovat saavutettavuudet täyttävässä PDF-muodossa.

Voit tutustua tähän päätökseen myös aluehallintoviraston omien nettisivujen kautta, jonne pääset suoraan klikkaamalla tästä.

 

Lähettäjä: lupasihteeri, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Julkaistu: 08.07.2020 09.02