Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

https://dynasty.haapavesi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2021/22

Kuulutus ympäristölupahakemuksesta, hakijana Feelia Oy, 9.2.2021

Feelia Oy (os. Pölkkytie 2, 92930 Pyhäntä) on toimittanut 17.12.2020 Haapaveden kaupungin ympäristöterveyslautakunnalle valmisruokaa valmistavaa elintarviketuotantolaitosta koskevan ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristölupahakemuksen. Hakemusta on täydennetty 1.2., 2.2., 8.2. ja 9.2.2021. Lupaa haetaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Ne elintarvike- ja rehuteollisuuden toiminnat, joiden jätevedet johdetaan ympäristöluvanvaraiselle jätevedenpuhdistamolle ja jotka käsittelevät tai jalostavat mm. lihaa tai lihatuotteita, perunaa tai juureksia, vihanneksia ja öljykasveja ympäristönsuojelulain (527/2014) liitteessä 4. esitettyjä määriä, ovat ympäristönsuojelulain 115a §:n mukaan ilmoituksenvaraisia toimintoja. Tällainen toiminta edellyttää kuitenkin ympäristöluvan ympäristönsuojelulain 28 §:n mukaan, koska toiminta sijoittuu tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle. Lupaa haetaan myös toiminnan aloittamiseksi ennen päätöksen lainvoimaisuutta vakuutta vastaan.

Oheisina liitteinä ovat PDF-muodossa tähän aiheeseen liittyvä virallinen kuulutus, täydennyspyyntölupahakemus ja liitteet.

Kirjallisten muistutusten antamisesta on ohjeistettu kuulutuksen lopussa.

Lähettäjä: ympäristötarkastaja, Ympäristöpalvelut Helmi, Haapaveden kaupunki
Julkaistu: 09.02.2021 17.01