Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

https://dynasty.haapavesi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2021/182

Piipsannevan tuulivoimapuiston rakentamiseen liittyvä kiviaineksen otto, Piipsan Tuulivoima Oy, dnro POPELY/1458/2021, 8.10.2021

Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Haapaveden Piipsannevan alueelle. Tuulivoimapuiston infrastruktuurin rakentaminen edellyttää merkittävissä määrin kiviainesta, jota käytetään tiestön rakentamiseen ja tuulivoimaloiden asennuskenttien pohjarakentamiseen sekä tarvittaessa myös voimaloiden perustusten betonin valmistamiseen. Kiviaineksen ottohankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain mukaisessa menettelyssä. Piipsan Tuulivoima Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointiohjelman eli suunnitelman tarvittavista selvityksistä ja arviointimenettelyn järjestämisestä.

Oheisena liitteenä on virallinen kuulutus tästä aiheesta saavutettavuudet kattavana PDF-tiedostona.

Kannanottojen esittämiseen on ohjeistus kuulutuksen lopussa.

ELY-keskus tallentaa kuulutusaineiston sivulle www.ymparisto.fi/piipsannevakiviainesYVA viimeistään perjantaina 8.10.2021. Klikkaamalla nettiosoitetta, pääset suoraan kyseiselle nettisivulle. 

Lähettäjä: ylitarkastaja, Ympäristönsuojeluyksikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Julkaistu: 05.10.2021 11.59